Menen kuumaan suihkuun rentoutumaan ja nollaamaan ajatukset. Lattiakaivo ei vedä. Valitsin sen putsaamisen enkä hermojen menettämistä. Pian pääsen jatkamaan suihkuhetkeäni. Ei se kaivo kunnolla vieläkään vedä. Suihkun jälkeen heitän tappomömmöjä lattiakaivoon ja suljen kylpyhuoneen oven takanani.

Keitän vettä aivan turhan suuressa kattilassa. Pienemmässä on riisiä. Pussista kaadan caputsinojauhot suureen mukiin, vähän sokeria ja vettä päälle. Kerron salaisuuden: oikeasti en pidä kahvista. Tai niinhän minä ainakin itselleni kerron. Kafelatte on aivan ihanaa (kahviloissa, nam) ja caputsino pussista kotona on aina välillä mukavaa vaihtelua teehen.

Aiemmin tänään luin sähköpostit. Olin saanut kauan odotetun sähköpostiviestin eräästä työpaikasta, jonne hain kesätöihin. Kiitos kiinnostuksesta, mutta tällä kertaa onni ei suosinut sinua. Ensin iski se, etten ollut tarpeeksi hyvä heille. Myöhemmin, että he löysivät henkilöitä, jotka olivat minua parempia. Kirjeessä luki myös, että heille oli hakenut yli 500 henkilöä ja että taso oli kova. Olen siitä iloinen, että pääsin kuitenkin haastatteluihin asti. Minä ja lähes 400 muuta eivät päässeet heille töihin, ehkä ensi vuonna. Katsotaan.

Kielteisen päätöksen jälkeen täytyy jatkaa kesätyöpaikan etsimistä. Mutta ei tänään. Eikä huomenna. Ensi viikolla sitten. Caputsino mukissa on lähes loppu. Tekisinkö toisenkin kupillisen, vai riittääköhän tämän kupposen paha jälkimaku?