Vaidoin taustakuvan ja kyseenalaistan valintani. Mietin myös joidenkin tekstien "korjaamista" ja ehkä jopa poistamista. Asia jäi kuitenkin - ainakin toistaiseksi - harkintaan. En ole varma ylipäätä mitä minä tälle blogille teen ja keiden luettavaksi sitä rustaan.

Fuksisuunnistuksesta on toivuttu. Rastit olivat "helpompia" kuin mitä olin kuvitellut, tosin toistivat yhtä ja samaa teemaa. Tyttörakkautta oli kyllä näillä keijuilla ilmassa... Merirosvot kaappasivat voiton eikä minua harmita asia yhtään. Supermiehetkin olivat, noh, vauhti päällä. Loppuviikko menikin muotinäytöstä katsoessa ja klubilla tanssiessa. Muotinäytöstä ihastellessa (tai noh niin..) tulin siihen tulokseen, että tälle tytölle tulee hyvin kylmä talvi, kun ei kaupoista löydy mitään säädyllistä päälle pantavaa. Kiiltävät feikkinahkahousut tällä kropalla, juu, armahdan muita.

Eilinen meni ruokakaupassa jääkaappiin täydennystä haettaessa, epäonnistuneita porkkanalettuja, tehdessä projektityön kanssa tuskaillessa ja synttäreitä juhlittaessa. Muuten hyvä, mutta jostakin on ärsyttävä yskä tullut piireihin mukaan. Viikonlopun aikana teen parhaani sen häätämiseksi. Huomenna on, perjantain kunniaksi, matematiikan tentti. Täytyy vielä selata muistiinpanot läpi ennen huomista.

 

 

 

Kevään ja kesän tullessa bloggauskin jäi. Puolen vuoden tauko, ehkä paremp niin. Elokuussa sain tiedon uudesta asunnosta (YKSIÖ!), uudella paikkakunnalla. Muuttorumba meni odotettua paremmin.

 

Nyt on ollut huomattavasti enemmän sellaista ohjelmaa, josta pidän. Ratkaisevintahan on se, että täällä jokainen meidän porukasta on uudessa kaupungissa. Kaikilla on sama lähtökohta. Ainakin noin melkein. Fuksina olo toista kertaa on ollut mielenkiintoista. Tällä kertaa sitä osaa ottaa enemmän ilon irti siitä. Toisaalta ottaa päähän, kun tämä on kuitenkin kolmas opiskeluvuosi ja sitä osaa jo vaikka mitä, mutta silti moni luulee, että kaikki täytyy alusta asti kertoa. Sanon jos en ymmärrä, sopiiko?

 

Oman porukan kanssa ollan vietetty viikonloppuja yhdessä. Jösses sanon minäkin. Mutta aivan älyttömän mahtavaa! Meidän porukan "vanhemmat" on kyllä niin ihania  Söpöjä, hauskoja, railakkaita. Niiden kanssa ei elämä käy kyllä tylsäksi. Ja sitten on myös nuo tuutorit, jotka ovat härskejä suistaan. Hyvin härskejä. Että voi päästä suusta kaikkea mahdollista!

 

Ollaan tehty tortilloja yhdessä, oltu yhdessä useana iltana ulkona, on ollut viini & juusto -iltaa, keilausta, baareissa hillumista maanantaina, kuokkabileitä, kulkueita, pizza -iltoja, vaellusreissu ja viime viikonloppuna istuttiin iltaa minun luona. Kanasalaattia ja tiramisua. Toivottavasti kelpasi heille. Keskiviikkona on luvassa fuksijuhlat taas. Ostin siivet ja kruunun niitä juhlia varten. Kunhan vain olisi hauska ilta silloin.

Eilen, lauantaina, menimme kaveriporukalla yksille - toisin sanoen yhdelle pubikierrokselle, joka loppui seurahuoneelle. Neljän naisen piiriin mukaan tuli kaksi miestä. E oli tuonut P:n, P niin kuin poikaystävä vaikka tuonkin vahvistaminen teki P:lle kovaa, näytille. A:kin sai J:nsä mukaan tyttöjeniltaa viettämään. (Toivon, että J tämän reissun jälkeen ymmärtää P:n olevan yhtä kova jätkä kuin hän itse on.) C oli yksin, tosin hän opiskelee ulkomailla ja tekee kaikkea mielenkiintoista. Ja sitten olin minä. Yksin. Olihan minulla kamera, mutta sekin pänni. Minä otin kuvia muista, mutta ehdottiko joku, että voisi ottaa kuvia minusta? Ei. (Mitä sinä oiken kuvittelit?)

Pubeissa oli kivaa. Ei-tarvitse-miettiä-mitään -meininkiä, mikä sopi minulle hyvin. Puhuttiin vähän niitä näitä. Ilmapiiri oli rento ja leppoista. Miksei ihminen osaa lopettaa, kun meno on parhaimmillaan? Seurahuoneella kyllästyin jo heti alkuun leikkimään seuraa johtajaa muiden kanssa. Ihan tarpeeksi monta vuotta olen C:n perässä juossut päättömänä paikasta toiseen baareissa. Nyt en jaksanut ja menin istumaan. Lopulta kokoonnuimme kaikki pöydän äärelle isoissa nahkatuoleissa röhnöttäen.

Join paljon. Join nopeaa vauhtia. Suutahdin juomani kierrättämisestä muilla. Puhuttiin ja selvitettiin asia. Kai se jää siihen. Toivottavasti se jää siihen. Tanssahdeltiin, tosin erittäin vähän "normaaliin" verrattuna. Juteltiin. Tai yritettiin ainakin. A ja J olivat koko ajan toistensa kimpussa, tai silloin kun he eivät käyttäneet suuta puhumiseen sitä käytettiin muuhun. E ja P. En tiedä näkivätkö he yleensä muita kuin toisensa. Rakastavaisia. Ihanaa ja juuri sellaista kun sen kuuluu olla. Oikeastaan se voisi olla vielä imelämpää. P on sosiaalinen, osaa olla avoin ja puhua. Ja minua ärsyttää. Hän on siinä niin taitava ja saa sen vaikuttamaan niin helpolta. Olen kauhea ihminen.

E näkee muutakin kuin P:n. Ja minua ärsyttää taas. E tivaa, miksi näytän surulliselta. Mitä minä siihen vastaisin? Ja miksi minä siihen vastaisin baarissa? En muista, miten päästen pälkähästä, mutta onnistun siinä kuitenkin. Varotuksen saan kuitenkin: näitä puidaan sitten kun tulen kylään. En edes ole varma, olinko surullinen. Tympeentynyt olin. Mutta eihän sellaista muitten piikkiin kuitenkaan voi laittaa.

E ja P lähtevät ensimmäisenä pois. Me muut jäämme vielä hetkeksi. Tunnelma ja fiilis ovat kuitenkin poissa. Kävelen soraisia katuja pitkin äidin luo. Ja aivot alkavat raksuttaa. Ja minä ahdistun. Ja mietin liikaa. Aivan liikaa. Kehuiko kukaan hamettani? Ei. (Haluaisin kehuja miehiltä, kuka ei haluaisi?) Olinko minä kenenkään mielestä nätti? En. Entä söpö? Ei sitäkään. Sainko miehiltä huomiota? Ei helvetti. Yritän ajatella muuta, etten ahdistuisi enempää. Ja taas kiroan, että en osaa itkeä, en osaa purkaa tunteitani. Pestessäni meikkejä yöllä naamastani tulen taas siihen tulokseen, että minun itsetuntoni ei ole tarpeeksi suuri baari-iltoihin. Nämä iskut sattuvat. Ja kuitenkin jotkut ihmettelevät, miksi käyn harvoin ulkona. Outoja.

 

Olen huomannut, että teen kahdenlaisia blogitekstejä: niitä, joissa puran omaa ahdistustani ja niitä, joissa askarteluintoni pilkahtaa. Nyt olen hurahtanut korttien tekoon. Minusta on ihanaa pipertää kortteja ja antaa muille itsetehtyjä kortteja. Tahdon uskoa, että itse tehtyjä kortteja arvostetaan paljon.

Viime viikon sunnuntaina oli palmusunnuntai. Itse vietin sen Kokkolassa. Laitoin viestiä entiselle naapurilleni, että laittaa munat piiloon, että tulen ensi viikolla (eli tällä viikolla) virpomaan. Innostuin kuitenkin tekemään kortin, olkoon se erilainen vitsa :)

Tälläinen kortti tuli tällä kertaa. Värikästä ja erilaista. Olen alkanut kerrostamaan paljon pahveja korteissa. Tämä kortti on perusidealtaan hyvin lähellä kevätkorttia, jonka tein. Vaaleankeltainen tipu ja rohkeat värit tekevät tästä kuitenkin erilaisen. Nuo Tilda kartonkipohjat ovat kuin karkkia!

 

Pakko mennä joku päivä taas sinoperiin hamstraamaan lisää kartonkeja ja ideoita :)

Puhu minulle, sinä sanoit. Puhu, opi puhumaan. Kerro minulle. Puhu ennemmin kuin kirjoitat. Ja taas minä painan sormillani näppäimistön kirjaimia, muodostan sanoja, lauseita, ajatuksia.

Eilen yritin puhua, et kerennyt. Huono hetki. Huomenna sitten. Ja tänään sinä suutuit. Tiesin sen jo siinä kohtaa, kun vihjaisin että minun täytyy ihan kohta lopettaa puhelu. Sanoin muutaman sanan ja sinulla oli paljon asioita, joita halusit kertoa. Tössäytin muutaman minuutin päästä vihjailusta, että nyt täytyy mennä syömään. Sinun pitäisi ymmärtää, eikö niin? Ruokailun jälkeen soitin. Sinulla ei ollut enää asiaa ja teit jo muuta. Lopetin alle minuutin kestävän puhelun.

 

Huomenna olet Helsingissä päivällä. Illalla ja viikonlopuksi luoksesi tulee vieras.
Miten minä voin puhua sinulle, jos sinulla ei ole aikaa kuunnella? Tarkoitus ei ole syyllistää eikä osoittaa sormella. Vaan kaukaiselta tavoitteelta tuntuva asia, nimittäin että ymmärtäisit myös minua. En ole hiljaa, ei vaan ole mahdollisuutta puhua. Lehdessä luki, että ystävyys kestää enemmän kuin parisuhde. Mietin vain, kuinka paljon se sitten oikeasti kestää. Koska on saavutetaan se pistä, ettei missään ole mitään järkeä. Ettei ole vaivan väärrtiä. Yritän olla ajattelematta sitä. Yritän paljon ja kovaa.

 

Päässä soi Jos sä tahdot niin. Avasin koneen, laitoin kuulokkeet korviin ja aloin soittamaan kyseistä kappaletta. Uudestaan ja uudestaan. Kyllä mäkin tahtoisin niin, mutta so far so alone.